Kukkien antaminen lahjaksi on suosittu tapa ilmaista rakkautta, kiitollisuutta tai hyvää tahtoa. Yleensä kukkia annetaan lahjaksi syntymäpäivinä, häissä, koulun valmistujaisissa tai rakkaalle ihmiselle tunteiden ilmaisemiseksi. Jaamme kanssasi suosituksia, kuinka voit valita ja antaa oikeita kukkia.
Kannattaako antaa lahjaksi parillinen vai pariton määrä kukkia?
Perinteisesti iloisen tapahtuman vuoksi annetaan pariton määrä kukkia. Surutapahtumissa taas parillinen määrä leikkokukkia – esimerkiksi hautajaisissa. Jotkut kulttuurit voivat pitää kukkien tiettyä määrää onnen tai epäonnen merkiksi. Esimerkiksi kiinalaiset pitävät numeroa 4 ja kaikkea siihen liittyvää huonona enteenä. On tärkeää ensin perehtyä paikallisiin tapoihin, jotta voi valita sopivat kukat ja kukkien määrän riippuen tapahtumasta ja saajan kulttuurillisiin tapoihin pohjautuen.
Tässä on osa tunnetuimpia kukkiin liittyviä numeroita ja niiden tarkoituksia:
1 kukan antaminen ilmaisee vahvaa rakkautta, kunnioitusta tai ihailua.
2 kukan antaminen ilmaisee yksimielisyyttä ja keskinäistä rakkautta.
3 ja 6 kukan antaminen symbolisoi vahvoja tunteita, kiintymystä ja rakkautta.
4 kukan antaminen voi tarkoittaa sekä onnea että surua, riippuen kulttuurista.
5 ja 7 kukan antaminen ilmaisee hyvää onnea.
8 kukan antaminen ilmaisee osanottoa.
9 kukan antaminen ilmaisee ikuista rakkautta ja syvää kiintymystä.
10 kukan antaminen symbolisoi täydellisyyttä ja kokonaisuutta.
12 kukan antaminen ilmaisee rakkautta, uskollisuutta ja sitotumista.
Jokaisella kukalla on oma merkitys
Kukkien merkitys voi olla erilainen riippuen siitä, missä yhteydessä ne annetaan. Mutta myös siitä, kenelle ne annetaan ja minkälaisessa kulttuurissa. Myös kukkien värillä on erilaisia merkityksiä.

Tässä on osa yleisimmistä kukkien tarkoituksista:
Ruusut ovat tunnettuja niiden romanttisen merkityksen puolesta, symbolisoiden rakkautta, intohimoa ja kauneutta. Erivärisillä ruusuilla voi ilmaista eri tunteita, valkoisilla ruusuilla viattomuutta ja puhtautta, ja keltaisilla ruusuilla ystävyyttä sekä iloa.
Liljat symbolisoivat puhtautta, viattomuutta ja uskoa. Ne ovatkin hyvin suosittuja niin hää- kuin myös surukimpuissa.
Päivänkakkarat yhdistetään nuoruuteen, onneen ja selkeyteen. Päivänkakkarat voivat ilmaista myös hyvää tahtoa ja sympatiaa.
Nartsissit symbolisoivat kevään tuloa, uudistumista ja uudelleensyntymistä. Narsissit voivat ilmaista myös itsevarmuutta ja itseluottamusta.
Auringonkukat yhdistetään auringonvaloon, iloon ja optimismiin. Auringonkukat voivat ilmaista myös kiitollisuutta ja ystävyyttä.
Orkideat ovat tunnettuja kauneutensa ja eksoottisuutensa puolesta, ja symbolisoivat rakkautta, kauneutta ja vaurautta.
Gerberat symbolisoivat elämänvoimaa, optimismia ja iloa, sekä voivat ilmaista myös kiitollisuutta ja ystävyyttä.
Neilikat yhdistetään erilaisiin merkityksiin. Lahjaksi antaminen riippuu paljonkin paikallisista tavoista. Lahjaksi antamisella on hyvä huomioida neilikan väri. Esimerkiksi: punainen romanttisessa merkityksessä, valkoinen hääkimpussa ja vaaleanpunainen äitienpäiväksi.
Kukkien värien merkitykset
Jokaisella kukalla on toki oma merkitysensä, mutta kannattaa pitää mielessä myös kukkien väri. Helpotamme asiaa:
Punaiset kukat symbolisoivat rakkautta ja intohimoa. Ne yhdistetään yleensä romanttisiin lahjoihin ja kukkakimppuihin.
Valkoiset kukat symbolisoivat puhtautta, viattomuutta ja hyvyyttä. Niitä voidaan käyttää hääkimpuissa.
Vaaleanpunaiset kukat symbolisoivat rakkautta, kiitollisuutta ja kunnioitusta. Vaaleanpunaisia kukkia on tapana antaa lahjaksi äitienpäivänä, tyttären syntymän johdosta ja isoäideille.
Keltaiset kukat voivat kantaa erilaisia merkityksiä riippuen kulttuurista. Joissain kulttuureissa voivat ne merkitä pettämistä ja pettymystä, mutta toisissa kulttuureissa voivat ne merkitä ystävällisyyttä, iloa ja hyvinvointia.
Liilat kukat symbolisoivat viehätystä, mystiikkaa ja hengistä kasvua.
Kukkien antaminen miehille. Onko se sopivaa?

Kukkien antaminen miehille voi olla jokseenkin epätavallista, mutta se ei tarkoita, että se olisi huono idea. Elämässähän on erilaisia hetkiä ja tapahtumia, jolloin juuri kukkien antaminen on paras tapa osoittaa kiitollisuutta, kunnioitusta tai iloa. Esimerkiksi mieskollegalle sopii antaa kukkia lahjaksi vaikka syntymäpäivän, työn vuosipäivän tai muun työhön liittyvän saavutuksen johdosta. Miehille voi antaa kukkia lahjaksi myös lapsen syntymän johdosta, koulun valmistujaisiksi tai omalle rakkaalle ilmaisemaan yhdessäolon tuomaa iloa.
Jos haluat antaa miehelle kukkia, kannattaa valita jotain sopivaa hänen persoonallisuuden tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Esimerkiksi voit valita hänen lempikukat tai jonkun hänen lempiväristä. Jos et ole varma, millaiset kukat kannattaa valita, valitse jotain klassista ja universaalia, kuten esimerkiksi ruusut tai liljat.
Jos et halua kuormittaa lahjansaajaa huolenpidon tehtävällä, suosi pitkäkestoisia kukkia. Katso valikoimaa meidän Verkkokaupasta.
Kukkien antaminen lahjaksi: Elävät-, teko- vai pitkäkestoiset kukat?
Jos olet päättänyt antaa lahjaksi kukat, tulee sinun vielä päättää, minkä tyyppiset kukat: elävät-, teko- vai pitkäkestoiset kukat? Elävät kukat tarvitsevat valoa ja huolenpitoa. Huolimatta valosta, kastelemisesta ja varren leikkaamisesta, ne kuihtuvat kuitenkin – Ilo saaduista kukista jää varsin lyhyeksi. Tekokukat sen sijaan kestävät vuosia, vaatien vain pölyn pyyhintää silloin tällöin. Tekokukat eivät kuitenkaan useinkaan vaikuta todellisilta. Paras ratkaisu on antaa lahjaksi pitkäkestoiset kukat. Pitkäkestoiset kukat ovat luonnon kukkia, jotka ovat erityusen teknologian avulla käsitelty pitkään säilyviksi. Näin voivat ne pysyä kauniina jopa vuosia. Pitkäkestoiset kukat eivät tarvitse kastelua, eivätkä auringonvaloa. Meidän valikoimassa on suuri määrä erilaisia pitkäkestoisia kukkia ja kasveja. Jokainen löytää lahjaksi sopivan asetelman.
6 vinkkiä kukkien antamiseen lahjaksi

- Ajattele lahjansaajan mieltymyksiä: Pitääkö kukkien saaja tietyistä kukista ja/tai väreistä? Voiko hän olla allerginen tietyille kukille? Mitä enemmän tiedät saajan mieltymyksistä, sen helpommin voit valita sopivan kimpun.
- Valitse tapahtumaan sopivat kukat: Erilaiset kukat sopivat erilaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi romanttisiin lahjoihin sopivat ruusut, sympatian välittämiseen valkoiset kukat ja onnitteluun eriväriset ja värikkäät kukkakimput.
- Kiinnitä huomiota kukkakimpun kokoon: Kimpun koko riippuu tapahtumasta ja saajan mieltymyksistä. Pienemmät kimput sopivat paremmin ystävällisiin lahjoihin, kun taas isommat kimput sopivat paremmin erityisiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi häihin. Pidä mielessä myös kukkien määrän merkitys!
- Kaunista kukat paperilla tai sellofaanilla: Älä unohda ympäröidä kukkia sopivalla paperilla, sellofaanilla tai erityisellä lahjapaketilla. Se lisää lahjalle erityistä loistoa ja korostaa kukkien tärkeyttä.
- Lisää personoitu viesti: Älä unohda lisätä kukkiin lappusta hyvillä toivomuksilla tai onnittelulla. Se osoittaa, että olet ajatellut lahjaa sekä sen saajaa ja haluat jakaa iloa hänen kanssaan.
Yhteenvetona, kukkien antaminen lahjaksi on erinomainen tapa osoittaa omia tunteita sekä välittää iloa ja hyvää tahtoa. Tärkeää on valita sopivat kukat riippuen lahjansaajasta ja tapahtumasta. Tee kukkien antamisesta täydellistä!
Kukkien antaminen eri merkkipäivinä
Ympäri vuoden on useita merkkipäiviä, jolloin saamme yllättää meille rakkaita ihmisiä kauniilla kukilla. Floreen kukka-asetelmat ovat antaneet iloa ihmisille ystävänpäivänä, naistenpäivänä, äitienpäivänä, syntymäpäivinä, vauvajuhlissa ja monina muina kauniina merkkipäivinä. Jotta kukkien valitseminen olisi Sinulle helpompaa, jaamme kanssasi tärkeimmät vinkit meidän blogissa ”Millaisia kukkia kannattaa antaa lahjaksi eri merkkipäivinä?“
Kerää inspiraatiota Floreen Instagramista
Tilaa Lahjakortti – Auttaa lahjansaajaa tekemään oman valintansa itse